Istutuksessa huomioitavaa

Perunan istutukseen kannattaa ryhtyä heti, kun pellot tulevat sopivasti muokkauskuntoon. Aikaisinkin voidaan istuttaa, jos sääennuste lupaa istutuksen jälkeen useita päiviä perunan kasvuun lähdölle suotuisaa säätä. Jokainen viivästyspäivä keväällä vähentää hyvien nostopäivien lukumäärää syksyllä ja voi myös pienentää satoa. Liika hoppuilu ei kuitenkaan kannata, sillä märän ja kylmän maan muokkaaminen lisää kokkareita ja rakennevaurioita. Myös perunaseitti suosii tällaisia oloja.

Hyvä istutusalusta on kokkareeton, mutta ei pulveriksi jauhettu. Istutusmuokkauksen syvyys on 15–17 cm, jolloin vaot ja penkki saadaan tehtyä kokonaan muokattuun maahan. Maa on saatava kokkareettomaksi mahdollisimman vähillä ajokerroilla. Keveillä hietamailla pari muokkauskertaa joustopiikkiäkeellä riittää, mutta jäykemmille maille vaakajyrsin soveltuu äestä paremmin. Jyrsinmuokkauksessa traktorin ajonopeus ja jyrsimen kierrosnopeus on sovitettava niin, että yhdellä ajokerralla saadaan sopivan hienojakoinen istutusalusta. Paripyörien käyttö pienentää maan tiivistymisriskejä.

Kevätkyntö jouduttaa hitaasti kuivuvien maiden lämpiämistä ja kuivumista istutuskuntoon. Myös hyvä idätys ja matala istutus pieneen penkkiin nopeuttavat perunan kasvun alkamista.

Aurinkoinen ja tuulinen kevätsää kuivattaa pellot nopeasti, ja lopullinen istutusmuokkaus tehdään aivan istutuksen kynnyksellä. Varsinkin kevätkynnön jälkeen on tärkeää, että peruna istutetaan kahden päivän sisällä kynnöstä. Muutoin riski peltojen liiallisesta kuivumisesta kasvaa liian suureksi. Paria päivää aikaisemmin tehty pintaäestys säilyttää ja tasaa maan kosteutta. Sateen uhatessa maata muokataan istutuskuntoon vain sen verran kuin ennen sadetta ehditään istuttaa.

Aikainen istutus:

Normaali ja myöhäinen istutus:

Penkki on mullattava aina viimeistään ennen kukkanuppujen il­mestymistä lopulliseen kokoonsa, vähintään 18–20 cm kor­keaksi. VAIN AURAVANTAILLA VARUSTETULLA ISTUTUSKONEELLA SAADAAN IS­TU­TUK­SESSA NIIN SUURI PENKKI, ETTÄ SE VOIDAAN JÄTTÄÄ MUL­TAAMATTA !!